Kaavoituksesta elinvoimaa

Julkaistu 1.12.2025 Muokattu 1.12.2025

Kunnanvaltuusto on päättänyt elokuussa 2025 hyväksyä Kilpisjärven osayleiskaavan. Kilpisjärven alue Enontekiöllä on kasvupotentiaaliltaan kuntamme nopeimmin kasvavaa aluetta ja osayleiskaavalla rakentamisen mahdollisuuksia osoitetaan pitkälle tulevaisuuteen.

Luonto ja maisema-arvot ovat Kilpisjärven tärkeimmät vetovoimatekijät, joten niihin on kiinnitetty erityistä huomiota kaavoitusta suunniteltaessa – kuten myös saamelaiskulttuurin ja poronhoidon toimintaedellytyksiin.

Vaikka kunnanvaltuuston päätöksestä on tehty valitus Pohjois-Suomen hallinto-oikeuteen, kunnanhallitus päätti Kilpisjärven osayleiskaavan tulevan voimaan lukuun ottamatta valituksen alaisia tiettyjä, selkeästi rajattavia osia kaavasta. Alueidenkäyttölaissa todetaan, että kunnanhallitus voi valitusajan kuluttua määrätä yleiskaavan voimaan siltä osin, kuin siihen ei valitus tai oikaisukehotus kohdistu.

Kilpisjärven retkeilykeskuksen lähialueita koskeva Pohjois-Kilpisjärven asemakaava on myös viimein edennyt ehdotusvaiheeseen. Asemakaavaluonnos on ollut nähtävillä jo vuonna 2021. Siitä saatujen viranomaislausuntojen vuoksi kaava-alueella tehtiin lisäselvityksiä ja kaavan sisältöön tuli runsaasti muutoksia. Saaduissa lausunnoissa kiinnitettiin huomiota erityisesti kaava-alueen arvokkaaseen maisemaan ja luonnonympäristöön, jotka ovat Saanan ympäristössä monella tapaa ainutlaatuisia.

Myös maanomistajien tarpeet ja toiveet ovat joiltain osin muuttuneet kuluneiden neljän vuoden aikana.

Kunnanhallituksen päätöksellä Pohjois-Kilpisjärven asemakaavaehdotus asetetaan julkisesti nähtäville ja siitä pyydetään asianmukaiset lausunnot.

 

Kilpisjärven torialue vuokrataan Vain kaksi kalaa – tapahtumalle

Kilpisjärven Matkailuyhdistys ry haluaa vuokrata Kilpisjärven torialueen Vain kaksi kalaa -pilkkitapahtuman ajaksi tapahtumatelttaa varten. Kilpisjärven torialue on mitä mainioin paikka tapahtumateltan sijoituspaikaksi.

Enontekiöllä torialueiden vuokraamiselle ei ole määritelty ehtoja, koska käytäntöä ei juurikaan ole käytetty, mutta vuokraamiselle määräajaksi ei kunnanhallituksessa nähty mitään estettä.

 

 

Jaa sivu: