Päivähoito
Yleistä tietoa Enontekiön kunnan päivähoidosta
Lasten päivähoidolla tarkoitetaan päivähoitolaissa lapsen hoidon järjestämistä päiväkotihoitona, perhepäivähoitona, leikkitoimintana tai muuna päivähoitotoimintana. Kunnassamme perhepäivähoitoa järjestetään ryhmäperhepäiväkodeissa Kilpisjärvellä, Karesuvannossa, Hetassa ja Peltovuomassa sekä perhepäivähoitajien kotona Hetassa.
Lapsen oikeus kunnalliseen päivähoitoon alkaa vanhempainloman päätyttyä ja loppuu lasten saavutettua oppivelvollisuusiän.
Enontekiön päivähoidon tavoitteena on edistää lasten kokonaisvaltaista hyvinvointia. Kun lapsi voi hyvin, hänellä on mahdollisimman hyvät kasvun, oppimisen ja kehittymisen edellytykset. Koska Enontekiön kunta kuuluu saamelaisalueeseen, lasten päivähoitoa pyritään tarjoamaan sekä saamen- että suomenkielellä.
Varahoito
Sosiaalilautakunta on päättänyt, että kotona toimivien perhepäivähoitajien lomien aikana varahoitopaikkana toimii aina ryhmäperhepäiväkoti. Tällöin varahoitopaikka on aina lapselle tuttu.
Kasvatuskumppanuus
Lapsen kasvun tukeminen on aikuisten tiimityötä, jonka päämääränä on itseensä luottava ja sosiaalisia taitoja osaava, aktiivinen, oppiva ja vastuuntuntoinen ihminen. Lapselle on tärkeää, että hänestä pidetään huolta ja häntä rakastetaan. Siksi kasvatuskumppanuus rakentuu vanhempien ja perhepäivähoitajien yhteistyölle. Päivittäiset keskustelut, avoin kyseleminen ja osallistuminen yhteisiin asioihin osoittavat lapselle, että hän on aikuisille tärkeä.
Vanhemmat ovat päivähoidon tärkein yhteistyökumppani. Kasvatuskumppanuutta ohjaavat kuulemisen, kunnioituksen, luottamuksen ja yhteisen keskustelun periaatteet. Lapselle tärkeiden aikuisten, vanhempien ja kasvattajien, yhteinen ja jaettu kasvatustehtävä muodostaa lapsen kannalta mielekkään kokonaisuuden. Vanhemmat ja päivähoitoyhteisö jakavat tietojaan, taitojaan, näkemyksiään, osaamistaan ja ymmärrystään lapsen parhaasta yhteisesti puhuen, neuvotellen ja sopien.
Enontekiön kunnassa on laadittu
Varhaiskasvatussuunnitelma eli Vasu ohjaamaan varhaiskasvatuksen toteuttamista, arviointia ja kehittämistä. Varhaiskasvatussuunnitelmaan on kirjattu kunnan päivähoitoa kuvaavat, yhdessä sovitut ja päivähoidossa käytettävät periaatteet ja toimintatavat. Päivähoidossa on myös laadittu lapsikohtainen varhaiskasvatussuunnitelmalomake, joka aloitetaan vanhempien kanssa lapsen tullessa päivähoitoon ja johon palataan joka vuosi uudelleen. Lapsen Vasun tekoon osallistuvat lapsen vanhemmat ja päivähoidon henkilökunta yhdessä.
Päivähoitopaikan hakeminen
Päivähoitopaikkaa voi hakea ympäri vuoden, kuitenkin viimeistään 4 kuukautta ennen hoidon tarpeen alkamista. Mikäli hoitotarpeen alkamisajankohta ei ole ennakoitavissa (esim. vanhemman työllistymisen tai koulutuksen vuoksi), tulee hoitopaikkaa hakea viimeistään kaksi viikkoa ennen kuin lapsi tarvitsee hoitopaikan.
Päivähoitohakemuksia saa päivähoitopaikoista, varhaiskasvatusohjaajalta ja kunnan keskuksesta, mihin hakemukset voi myös palauttaa täytettyinä.
Päivähoitohakemuksen voi tulostaa myös netistä.
Päivähoitomaksut
Päivähoitomaksun enimmäismäärä on 254 euroa/kk lasta kohden. Uuden päivähoitovuoden alkaessa vanhemmat täyttävät ja palauttavat
tuloselvityskaavakkeen , josta ilmenee vanhempien tulot, joiden perusteella hoitomaksu määräytyy. Perhe voi myös ilmoittaa maksavansa korkeinta päivähoitomaksua, jolloin tulotietoja ei tarvitse toimittaa. Mikäli perhe jättää tulotietonsa ilmoittamatta, tulee päivähoitomaksuksi korkein maksu eli 254 euroa/kk.
