Simoni Laakson mukana

Simoni oli ponteva perämies vielä, vaikka ikä lähenteli kahdeksaakymmentä. Silmät tuikkivat nuorina koskia lähestyessämme ja oli kuin vähän köyryyn painunut varsi olisi kasvanut. Samalla tunsin kuitenkin hänen olemuksessaan alakuloisuutta ja haikeutta, aavistuksen sen ajan lähestymisestä jolloin mela on jätettävä, jolloin on siirryttävä sinne jonne kosken pauhu ei kuulu.

Onhan hän kokenut elämänsä merkittävimmät ja muistettavimmat tapahtumat juuri koskilla, vetisillä ja pahemmilla kuin nämä nyt laskemamme. Onhan hän Länsi-Lapin paras ja rohkein vesimies, ainakin ollut. Ei ole pättikän laskijoita muita kuin Simoni. Monta muuta kovaa koskea, jossa toiset ovat laskeneet veneensä kiveen tai muuten ne täyttäneet ja särkeneet, on Simoni aina laskenut onnellisesti. Simoni lienee ainoa mies maailmassa tai ainoita kuitenkin, jotka ovat tuohustamansa lohen selässä säkkipimeässä yössä kosken alle.

Simoni on joutunut pelastamaan useitakin taitamattomia koskimiehiä niiden jouduttua hengenhätään kosken armoilla. Simoni kielsi ankarasti valokuvaamisen hänen tietämättänsä, koska silloin vesimiehelle voi tulla kuvaan sopimaton vetelä katse. Hän sanoi, että katse pitää hioa ennen kuvan ottoa teräväksi kuin solanaskalin kärki. Tässä kuvassa pitäisi olla Simonilla teroitettu katse, ainakin hän yritti viilata sen sellaiseksi. Eihän se taida olla enää sellainen kuin oli pari vuosikymmentä sitten, mutta toisilla ja nuoremmilla ei ole kate tällainenkaan. Simonilla on veden tuntemus sormenpäissään, joten hän taitaisi selvitä näistä koskista vielä sokeanakin.

Kuvat ja teksti: Yrjö Kortelainen

Takaisin