Palon Einarin rakastuminen

Aikaa riitti- sitä tuntui jatkuvasti olevan liikaa. Kerran hän muisteli erään rakkautensa leimahtamisen ja äkillisen sammumisen: ” Tulhan tässä mielhen, jotta rakastuthin mie siihen Ison Jussa tyttähenkin parikymmenvuotisna. Se itte kerran sanothin, ko mie sille tervheisijä toiselta viethin, jotta eikö sinun ittekin passais minuava reistata. Silloin mie siihen heti paikalla siinä silimänräpäyksessä korviani myöten rakastuthin. Ei se tyvär aivan pahan näköinen ollu ja rikas rikas kauhea se olthin. Mie sanothin sille vakavalla mielenlaatulla ja sytämellisesti katsoen hänen päälle, että mie olhan sulle uskollinen ja sitä sammaa herran lahjaa toivothan sullekkin. Tämä tapahtu kevväällä.

”Syksyllä mie sitten lähethin sitä tervehtelemhän ja sytämen asijoita puhuskelemhan Pöyrisjärvhen. Jussan koan mie löyvethin lopulta iltapimeällä ja olthin kauheja nälkä ja väsytti. Tyvär olthin kotona, mutta Jussan akka olthin kans. Se tyvär näythin minun silmään rohki ihanalta, mutta Jussan ämmä ei puhunut minulle sanakhan. Mie alethin puheskella niinko sivistynyt mies pruukathan puhuva, ko rakkauten tuli sytämessä ilmiliekissä palaa roihuthan. Silloin se akka yhtäkkiä näpäthin käthensä painavan vesikauhan sinkistä ja alethin sillä minuva päähän takomhan, jotta pauke kuuluthin ko poliisin Taunon pajasta. Mie olthin erinomaisen tyytyväinen, ko puolikuolijaana vähissähengissä onnistuthin ulos konttaamhan. Verta valuthin naamalle ja niskhaan ja käjet olthin veressä kyynärpäitä myöten ko kojettelin, olhanko aivot ulos valumassa eli ei.

Ko tähtien vilske silmissä rupesi harvenemhan ja onnistuthin kampeamhan itteni seisonhan, läksin taivhan tähtien katsellessa pakhon hoippumhan, jotta ämmä ei kerkiäisi parsimhan tappamistansa. Onnistuin kompuroimhan Vaarainvälhin asti jossa arvelin akan jo eksynhen jäljiltä ja panin maate yhthen kuophan. Olthin pakkasta jokunen kraati ja ko olin hikinen, alethin vilu minuva täryyttämhän ja hamphaita kalisuttamhan. Se tärinä ja kalina ajethin sen rakkauten sytämestäni poijes ja ko aamupuolhen suurela työllä ja tuskalla sen verran verrythin, että pääsin pysthyn ja liikkeelle, läksin kohti Näkkälää hoippumhan. Matkan varrella livottelhin veristä päätä ja käsiä ja Näkkälässä sain syötävtä ja pääsin lephämhän tämän hirvejän yön päälle.”

Ei ole syytä ihmetellä, että tällaisten kokemusten jälkeen Einarin käsitykset naisista saattoivat olla seuraavanlaisia: ”Naiset olhan suurin osa petollisia, voipi olla kymmenes rosentia rehellisiä miehiä naisista, niinko Näkkälän palkisessa. Ylhensä olhan naiset kavalia huijarija, jolla ei olla vastuuntuntova olleskaan, ei silimäänkhään. Ja tämä olhan monelle hyälle ja sivistynhelle nuorukaiselle, niin ko minule, erinomaseksi suruksi ja murheksi.”

Ote kirjoittejan teoksesta Entistä Enontekiötä (WSOY).

Kuvat ja teksti: Yrjö Kortelainen

Takaisin