Enontekiön viimeinen mylly

Aukusti oli puhunut monta kertaa Suasjoen myllystä, Enontekiön viimeisestä vesimyllystä. Ja nyt ollaan menossa sinne, veneellä jokea ensin nelisen kilometriä ja loppumatka jalkaisin. Kuvassa Aukusti sauvoo Saarikoskea ylös perässä, Jussi pukkaa keulasta. Kosken nousimme komeasti veden kohistessa keulassa, minä istuin laiskana keskellä niin kuin herra.

Nousimme maihin lähellä Suasjoen suuta ja muutamien satojen metrien kävely vei meidät perille. Ylitimme Ketomellaan vievän polun ja suasjoen sillan., sitten jonkin matkaa jokivarren jänkää ja yht'äkkiä oli myllyn pääty aivan edessämme. Edessä olevan männyntaimet ja koivut peittivät sen kuin suojellakseen ja näiden välistä loisti seinä auringossa oranssinkeltaisena. Paisteessa kiehunut pihka oli ollut maalina ja tulos oli todella kaunis.

Ovi oli kiinni huolellisesti, jopa haka päällä. Julkisivu oli hyväkuntoinen, mutta katto oli käynyt aukkoiseksi. Monta malkaa oli lahonnut ja loputkin olivat pehmoisia ja alas tulevan näköisiä. Aukaisimme oven, ainakin minä Gabriel- äijää muistaen ja Aukustikin jollain lailla hiljentyneenä.

Myllynlava näkyi ensimmäisenä sisältä, kovin rapistuneena, kivet ehjinä, samoin tuutti, vaikka se ei ollut paikallaan. Lattia oli lahonnut ja pudonnut pois ja sen alta näkyivät Suasjoen vähäiset vedet hiljaa lirisemässä. Vankkatekoinen härkiä akselin alapäässä vanhuutensa ikäviä päiviä kuluttamassa. Lavan huono kunto näkyy selvästi kuvassa. Aukku ja Jussi istuvat lavan reunalla ja aurinko valkaisee äijän pölyisen näköiseksi kuin myllärin ikään. Aukku sanoi nykyisen härkkimen olevan hänen tekemänsä. Nostimme tuutin paikalleen, samoin päällyskiven ja kun olimme vielä löytäneet kepin, joka kiven pyöriessä täristelee varovasti tuuttia niin, että sen kaltevasta rännistä tippuu jyviä kiven silmään, olisi mylly voitu koekäyttää. Vedentuloränni yläpuolella myllyn oli kuitenkin niin pahoin hajalla, ettei vettä ollut tarpeeksi pyörittämään koneita. Kuulin saattajiltani, että myllyn jauhatuskapasiteetti on ollut uutena kolmattakymmentä kiloa ohrajauhoja vuorokaudessa Muun viljan tuttavuutta ei lienee saanut koskaan tehdäkään. Mainitsen vielä, että jauhot tippuivat kivien ympärille lavalle, josta jauhattaja ne lakaisi säkkiinsä.

Kuvat ja teksti: Yrjö Kortelainen

Takaisin