Enontekiön kunta
Peltovuoman koulu
Peltovuoman kylä
Peltovuoman kylä sijaitsee Enotekiön kunnan itäosassa. Kylän keskuksessa on kolmen tien risteys ja Enontekiön kuntakeskus, Hetta, sijaitsee risteyksestä noin 30 kilometriä länteen. Itään päin, Nunnaseen, kertyy 10 kilometriä, ja etelään, Kittilän kunnan puolella olevaan Raattamaan, 35 kilometriä.
Peltovuoma-nimi kuvaa hyvin kylää, joka on sijoittunut suurten puuttomien vuomien keskelle, pienelle peltoiselle ja avaralle kyläkummulle. Kylää ympäröivät laajat suoalueet, mutta itse kyläkeskus sijaitsee vesistöjen ympäröimällä dyynikankaalla, joka jatkuu kylästä koilliseen ja on osa Enontekiön laajimpiin kuuluvaa lentohiekkamuodostumaa. Pasmajärvestä lähtevä Peltojoki haarautuu kahdeksi kylää kiertäväksi uomaksi laskien Angelinjärveen, joka sijaitsee kylän luoteislaidalla. Kylästä avautuvat kauniit maisemat Pallas-Ounastunturi-jonolle päin.
Perinteiset elinkeinot, poronhoito ja karjatalous, näkyvät kyläkuvassa. Kyläkumpu ja sitä ympäröivät alueet ovat käytössä olevaa peltoa, joilla tehdään lehmille ja poroille rehua. Talojen pihoilla on poroaitauksia ja useasti myös vapaana kuljeskelevia poroja, jopa porotokkia. Kylän pohjoispuolella kulkee mäntymetsän pohjoisraja. Pohjoisimmat kuuset kasvavat kylän eteläpuolella.
Ympäristöministeriö on luokitellut Peltovuoman valtakunnallisesti sekä arvokkaaksi kulttuurihistorialliseksi ympäristöksi[1] että arvokkaaksi maisemakokonaisuudeksi[2]. Peltovuoman kylä on hyvä esimerkki lappilaisesta nykyasutuksesta. Vanhaa rakennuskantaa ei ole näkösällä, mutta nykyisissä taloissa on pohjoiselle Lapille tyypillisiä piirteitä. Perustyyli on yksinkertainen, talot ovat yleensä puolitoistakerroksisia ja yläparvet ovat suosittuja.. Maisemallisesti leimaa-antava ominaisuus on talojen värikäs maalaus norjalaisvaikutteiseen tyyliin, joskin hieman hillitymmin.[3]
Peltovuoman kylä poltettiin Lapin sodassa kuten useimmat muutkin Lapin kylät. Vanhin eli sodan jälkeinen rakennuskanta on sijoittunut kyläkummulle vanhan kylätien varteen. Pihapiirit ovat useimmiten asuinrakennuksen, navetan tai ulkorakennuksen rajaamia perinteisiä, neliönmuotoisia pihoja. Nykyaikaisia matalia omakotitaloja on rakennettu kylän laidoille Nunnaseen, Hettaan ja Raattamaan menevien teiden varsille, jonne asutus on levinnyt. Kasvillisuudeltaan kyläkumpu on avoin, vain pihapiireihin on istutettu puuryhmiä[4].
[1]Ympäristöministeriö 1993. Arvokkaat maisema-alueet. Maisema-aluetyöryhmän mietintö II 66/1992. Helsinki: Painatuskeskus.263
[2]Ympäristöministeriö & Museovirasto 1993. Rakennettu kulttuuriympäristö. Valtakunnallisesti merkittävät kulttuurihistorialliset ympäristöt. Helsinki: Museoviraston rakennushistorian osaston julkaisuja 16.185.
[3]Ympäristöministeriö & Museovirasto 1993. Rakennettu kulttuuriympäristö. Valtakunnallisesti merkittävät kulttuurihistorialliset ympäristöt. Helsinki: Museoviraston rakennushistorian osaston julkaisuja 16.186.
[4]Rauhala, Mirja 2002. Enontekiön kulttuuriympäristöohjelma. Helsinki. Ympäristöministeriö. 40-41.
Kylän historia
Peltovuomaan lienee asetuttu asumaan hyvien kalavesien ja riistamaiden vuoksi. Myllyjärämän (nykyisen Järämän) rannalla on sijainnut kivikautinen asuinpaikka, jonka arkeologisissa kaivauksissa kesällä 1986 löydettiin kaksi liettä. Ne yhdessä esinelöytöjen ja luumateriaalin kanssa edustavat melko pitkäaikaisessa ja intensiivisessä käytössä ollutta kalastus- ja majavanpyyntitukikohtaa, jonka taloudessa peuranpyynti on ollut sivuosassa. Löytömateriaaliltaan komponentti kuuluu selvästi kivikauteen, mutta koska alueelta ei ole varhaisen metallikauden tai liuske-kvartsikulttuurin johtomuotoja, tutkija Jarmo Kankaanpää (1987) määrittelee kivikautisen asuinvaiheen ajoittuvan mesoliittiseen tai varhaisneoliittiseen aikaan. Ilman radiohiilianalyysiä ja kvartsimateriaalin tarkempaa tutkimusta ei ajoituksesta voida kuitenkaan olla varmoja, mutta asuinpaikan kiinteät rakenteet viittaavat useampaan asutusvaiheeseen.[1] Torvisen mukaan kylän alueelta on löydetty vuonna 1922 alkeellinen kirves ja vuonna 1924 kaitataltta, mutta näiden esineiden löytöpaikka on epävarma[2].
Vanhojen asiakirjojen mukaan Peltojärven lapinkylä on sijainnut nykyisen Peltovuoman alueella Peltojärven rannalla. Kylä kuului 1500-luvun lapinkylien jaottelussa Kemin Lappiin. Ratkaisevan tärkeitä elinkeinoja Peltojärven lapinkylän asukkaille olivat peuranpyynti ja kalastus. Peuroja pyydettiin peurahaudoilla ja peura-ansoilla eli hankailla. Vuonna 1563 Peltojärvellä maksoi viisi saamelaista: Lauri Inganpoika, Antti Ollinpoika, Olli Niilonpoika, Antti Kunnarinpoika ja Pekka Niilonpoika, lapinveroa haukina ja oravannahkoina.[3] Vuonna 1581 Peltojärven lappalaiset valittivat siitä, että Tornion Matarengin talonpojat pyydystävät majavia ja kalastavat heidän vesissään.
Kaarle IX ilmoitti myös Peltojärven lapinkylän valittaneen muiden lapinkylien kanssa, että pirkkalaiset ja jotkut talonpojat ovat aiheuttaneet heille haittaa sekä tunkeutuneet kalajärville, josta syystä hän antoi sikäläiselle lapinrahvaalle suojeluskirjan. Myös Päiviö-nimisen Peltojärven lappalaisen (k. 1670) kerrotaan käyneen aina Tukholmassa asti valittamassa kuninkaalle Kemin talonpoikia ja pirkkalaisia vastaan.[4]
Suomalaisasutus saapui kylään noin 1500-luvun puolivälin jälkeen, ja nykyään kylä on lähes täysin suomalaistunut.
Suotuisan ilmastollisen ajanjakson aikana 1700-luvulla sai Peltovuoma suomalaisen kantaväestönsä Kyrön suvun asettuessa tänne viljelemään maata ja kasvattamaan karjaa. Kalastus, metsästys ja poronhoito muodostuivat kuitenkin tärkeiksi sivuelinkeinoiksi. 1757 isojakoasetuksen jälkeen on Peltovuomassa suoritetuin maajakotoimituksin luotu perusta vielä nykyäänkin näkyvälle kylämallille. Talot sijoittuvat tien varteen, lähelle mäen lakea pihapiirien avautuessa alarinteeseen viljelymaiden suuntaan. Kylä muodostui tyypilliseksi ryhmä- eli kasakyläksi. Pihapiirit rakentuivat pohjalaiseen tapaan yksipihaisiksi umpikartanoiksi. Tavallisesti asuinrakennus oli pihan länsilaidalla, navetta pohjoissivulla, aitat, talli, lammasläävät ja muut varastorakennukset itä- ja eteläsivulla. Sauna ja riihi olivat vähän kauempana samoin kuin myllykin. Rinteeseen sijoitetut navetat oli nerokkaasti rakennettu niin, että tunkio sijaitsi osittain suoraan navetan alapuolella ja näin sen lämpö saatettiin käyttää hyväksi talviaikaan. Keväällä alusta sitten tyhjennettiin ja ajettiin pelloille.
Kylän myöhempään historiaan on vaikuttanut suuresti toinen maailmansota ja Lapin sota.
Kun Suomi katkaisi suhteensa Saksaan 2.9.1944 ja kun Suomen ja Neuvostoliiton aselepoehdot hyväksyttiin 4.9.1944, yhtenä ehtona oli saksalaisten karkottaminen. Siviiliväestön suojelemiseksi annettiin 7.9.1944 käsky Oulujoen pohjoispuolella olevien kuntien evakuoinnista. Peltovuomalaiset evakuoitiin muiden enontekiöläisten tavoin karjoineen ja vähäisine irtaimistoineen Pohjois-Ruotsiin muun muassa Jokmokkiin, Arvidsjauriin, Glommersträskiin, Moskuselliin, Vittangiin ja Kirunaan. Kaikki talot oli lähtiessä siistitty ja puhdistettu kuin pyhäkuntoon, sillä pappilassa asunut saksalainen upseeri oli vakuuttanut, että mitään ei turmella eikä tuhota.[5]
Lapin sota eteni Enontekiölle 3.11.1944. Peltovuoman kylä poltettiin 22.11.1944, jolloin poltettiin myös Nunnanen, Vuontisjärvi, loput Hetan kylästä, Muotkajärvi ja Palojoensuu. Polttaminen tuntui sujuneen saksalaisilta nopeasti.[6] Saksalaiset toteuttivat poltetun maan taktiikkaa niin perusteellisesti, että Enontekiöllä poltettiin 95% kaikista rakennuksista, lisäksi kaikki tunturikämpät ja autiotuvat[7]. Poromiehet ja porot nousivat tuntureille Lapin sodan ajaksi[8]. Sodan aikana poromiehet joutuivat luovuttamaan armeijalle vetoporoja huomattavia määriä. Ruotsiin oli evakuoitu 1703 enontekiöläistä, joista 1580 oli palannut 31.10. 1945 mennessä[9].
Jälleenrakentamisen ajasta peltovuomalainen Kalle Eira kertoo:
Peltovuomasta oli säilynyt polttamatta ainoastaan Keskitalon Jalmarin talo, Aleksi ja Kristiina Angelin mökki ja Miinan tupa. Säilyneet talot olivat suureksi avuksi siihen asti, kunnes korsuja saatiin rakennettua väliaikaisasunnoiksi. Korsut olivatkin hyviä asuntoja. Ei vinkunut tuuli nurkissa eikä vesi jäätynyt sankoihin. Väki muutti vähitellen takaisin kylään evakkomatkaltaan Ruotsista. Elämä palautui pikku hiljaa normaaliksi. Myös karja saatiin takaisin Ruotsista, jolloin saatiin taas liha, voi ja maito omasta takaa. Miehet pyysivät omiksi tarpeiksi riekkoja ja kaloja. Myöhemmin niitä riitti myös myyntiin ja niitä vietiinkin Ruotsiin ja vaihdettiin elintarvikkeisiin kuten jauhoihin, kahviin ja sokeriin. Peltovuoman kylään perustettiin kauppa melko nopeasti sodan jälkeen. Ihmisillä oli kuitenkin rahaa niukasti, joten kauppa ei tahtonut kannattaa. [10]
Kun Ruotsista saatiin asuntoparakkeja, pääsi väkikin sitä mukaa palaamaan. Itäpuolisiin kyliin, kuten Peltovuomaan ei parakkien kuljetus ollut mahdollista ennen kuin pioneerit olivat rakentaneet väliaikaiset sillat ja raivanneet miinat. Sillat oli rakennettava Näkkäläjokeen, Vanhaanjokeen, Vuontisjokeen, Markkajokeen, Käkkälöjokeen ja Lainijokeen.
Enontekiön tuolloinen kirkkoherra Aimo Kallio kuvaa enontekiöläisten paluuta seuraavasti:
Jokainen kotiin palannut kiirehti ensimmäisenä oman kotinsa raunioitten ääreen. Siinä seistiin pitkään ja hiljaa ja arvata saattoi, minkälaisia tunteita risteili mielessä. Masennus ja toivottomuus pyrkivät hämärtämään tulevaisuuden ajattelua, kun ei ollut mitään, millä ja mistä aloittaisi uutta elämää Oli vain tyhjät kädet, ei merkkiäkään tarvikkeista, ei rahaa eikä mahdollisista korvauksista hämärintä aavistusta.. Mutta vähitellen rupesi elävästi tuntumaan siltä, että oli miten oli, kyllä tähän joka tapauksessa uusi koti rakennetaan.[11]
Varsinainen rakentaminen aloitettiin keväällä 1946 , kun sahatavaraa oli jälleen saatavissa. Sahatukkeja kaadettiin, ja tukinajossa olivat sekä poromiehet että hevosmiehet. Lisäksi töissä oli mukana paljon naapurikuntalaisia muoniolaisia. Rakennustoiminta oli vilkasta, mutta eräästä periaatteesta ei tingitty: pyhänä töitä ei tehty. Kun hillat kypsyivät heinä-elokuun vaihteessa, rakennustyöt keskeytettiin, sillä oli aika lähteä hillajängille. Silloin kaikki, jotka vähänkin kykenivät, lapsista vanhuksiin kiirehtivät hillaan, joista saatiin kipeästi tarvittavaa rahaa.[12]
Kirkkoherra Aimo Kallio kertoo:
Kun hillastusaika oli ohi, jatkuivat rakennustyöt jälleen kaikkialla. Oli jollakin tavalla hämmentävää nähdä joka kylässä monia melkein asuttavassa kunnossa olevia uusia komeita rakennuksia ja monia muita keskeneräisempiä, kun muisti ne entiset rakennukset, pienet ja vaatimattomat yleensä, mutta silti niin tunnelmalliset, vaikka kyllä sentään oli ollut ennenkin monia komeita taloja. Rakentajille on annettava täysi tunnustus siitä ripeydestä, millä he olivat saaneet valmiiksi yllättävän monta taloa, jotta niihin voitiin muuttaa ennen talven tuloa. Ja oli ilo tavata yhä useampia onnellisen ja tyytyväisen näköisiä ihmisiä, joille uusi koti oli uuden onnen ja turvallisuuden tyyssija. Ja entä vierailut niissä kodeissa. Usein todettiin seurustelun yhteydessä tässäkin suhteessa paikkansa pitäväksi, että se mikä on vanhaa, on kadonnut, katso, kaikki on uudeksi tullut.[13]
Lähteet:
[1]Kankaanpää, Jarmo 1987. Enontekiö 17 Myllyjärämä. Kivikautisen asuinpaikan kaivaus
[4]Itkonen, T. I. 1948. Suomen lappalaiset vuoteen 1945 I. Helsinki: WSOY.112-114.
[5]Kallio, Aimo 1983. ”Feeniks-lintu Enontekiöllä” Lapin jälleenrakentamista sanoin ja kuvin. Teoksessa tuhkasta nousi Lappi. Toim. Saarela, Veli. Kemi: Lapin maakuntaliitto ry. 207.
[6]Vuontisjärvi Elsa 2003. Lapin sota syttyy. Teoksessa Enontekiöläiset sodissa ja kotirintamalla 1939–1945. Veteraanimatrikkeli. Enontekiö: Enontekiön kunta. 298–299.
[7]Kallio, Aimo 1983. ”Feeniks-lintu Enontekiöllä” Lapin jälleenrakentamista sanoin ja kuvin. Teoksessa tuhkasta nousi Lappi. Toim. Saarela, Veli. Kemi: Lapin maakuntaliitto ry. 207.
[8]Vuontisjärvi Elsa 2003. Lapin sota syttyy. Teoksessa Enontekiöläiset sodissa ja kotirintamalla 1939–1945. Veteraanimatrikkeli. Enontekiö: Enontekiön kunta. 296.
[9]Heikkola, Leena & Hiilivirta, Kaija 1983. Lapin jälleenrakentaminen. Oheismateriaalia koulujen käyttöön. Rovaniemi: Lapin lääninhallitus & Lapin maakuntaliito.13.
[10]Keskitalo Lilja 2003. Kalle Eira kertoo. Teoksessa Enontekiöläiset sodissa ja kotirintamalla 1939–1945. Veteraanimatrikkeli. Enontekiö: Enontekiön kunta. 230–231.
[11]Kallio, Aimo 1983. ”Feeniks-lintu Enontekiöllä” Lapin jälleenrakentamista sanoin ja kuvin. Teoksessa tuhkasta nousi Lappi. Toim. Saarela, Veli. Kemi: Lapin maakuntaliitto ry. 209–210.
[12]Kallio, Aimo 1983. ”Feeniks-lintu Enontekiöllä” Lapin jälleenrakentamista sanoin ja kuvin. Teoksessa tuhkasta nousi Lappi. Toim. Saarela, Veli. Kemi: Lapin maakuntaliitto ry. 211–212.
[13]Kallio, Aimo 1983. ”Feeniks-lintu Enontekiöllä” Lapin jälleenrakentamista sanoin ja kuvin. Teoksessa tuhkasta nousi Lappi. Toim. Saarela, Veli. Kemi: Lapin maakuntaliitto ry. 212.
Enontekiö vuonna 1900
Vuonna 1900 oli Enontekiön kunnassa 879 asukasta, joista Peltovuomassa noin 64. Taloja tai talouksia oli 12. Pellonviljelys oli varsin alkuperäisellä kannalla, ojitus oli hyvin vähäistä ja lannoitusaineena käytettiin yksinomaan eläinlantaa. Ulkoniityt olivat jänkä- ja maaniittyjä joko luonnollisessa tilassaan tai risukkoa raivaamalla tehtyjä järvenrantaniittyjä. Kotiniityt, talon vainiot on tehty tasottelemalla ja päätälannottamalla, viimeaikoina myös ojittamalla. Perunoita ja vähän nauriitakin viljeltiin, mutta huononpuoleisella menestyksellä. tyydyttävä vuodentulo katsottiin saatavan vain joka viides vuosi, muut vuodet olivat heikohkoja. Maanviljelyn edistämiseksi katsottiin tarvittavan varoja mm. soitten kuivattamiseen, niittyjen perkaamiseen ja niittylatojen tekoon. Myös maanviljelyksen neuvojia kaivattiin jo tuolloin. Peltovuomassa oli peltoa noin 4,5 tynnyrinalaa (9 ha) ja parempaa heinämaata saman verran. Vuotuinen heinäsato oli noin 30000 leiviskää (255000 kg).
Peltovuoman paliskunta aloitti toimintansa 1894 ja toimi aktiivisesti. Paliskuntaa kuului 1900 poroa, joita paimennettiin ympäri vuoden koiria apuna käyttäen. Peltovuoman paliskunnan rajana oli Käkkälöjoen latvalta Norjan raja, Inarin raja, Kittilän raja ja Muonion raja Pallastunturiin, siitä Hetan-Muonion talvitiehen Kuoksaojalla, siitä talvitietä Hettaan ja Ounasjärven rantaan, siitä Käkkälöä Norjan rajaan. Sulan maan aikana porot asuskelivat Ounastunturissa. Jäkälämaita katsottiin tuolloin olevan riittävästi. Riitojakin kuitenkin oli koskien palkisten välisiä rajoja ja keväällä porot polkivat niityillä alkavaa heinän sänkeä. Myös suovissa säilytettävät heinät olivat talvisin vaarassa jotua porojen suihin. Peltovuomassa poron omistajat ovat maksaneet korvauksia porojen tekemistä vahingoista jo vuodesta 1894 lähtien. Yksi 68 km pitkä poroaitakin oli rakennettu Ounastunturista Ounasjärvelle ja siitä Sammaltunturille ja Pahajoen rantaan. Poronhoidon katsottiin olevan metsänhoidolle erinomaiseksi hyödyksi. Ahmat ja sudet olivat kuitenkin vaaraksi porokarjalle ja niiden hävittämiseksi ehdotettiin korotettua tapporahaa.
Karjanhoitoa harjoitettiin edelleen perinteisin tavoin. Lehmän laskettiin lypsävän keskimäärin 900 litraa vuodessa. Navetat olivat ikkunattomia ja vain 6 talossa koko kunnan alueella oli talli. Tavallisimmat kalastusvälineet olivat nuotta ja käsiverkko. Eniten pyydettiin siikoja, harria ja haukia. Yhteensä oli kalansaalista kertynyt vuonna 1900 6010 kg koko Enontekiön kunnassa. Kalaa oli siis riitävästi omiin tarpeisiin ja sitä riitti vientiinkin.
Tavallisimmat petoeläimet kunnassa olivat sudet ja ahmat ja susien katsottiin olevan vaarallisesti lisääntymässä. Sen sijaan esim.vesilintujen ja metsälintujen lukumäärä väheni jatkuvasti. Vuonna 1900 ilmoitettiin 4200 lintua tapetun. Riekkoja myytiin Norjaan 4000kpl. Sorsalintuja esitettiin kokonaan rauhoitettavaksi, muita lintuja sen sijaan haluttiin metsästää ympäri vuoden.
Metsätalous oli hyvin vähäistä. Vain 20 tynnyriä tervaa tuotettiin vuodessa.
Koti-ja käsiteollisuutta harrastettiin vain kotitarpeiksi. Tehtiin veneitä, ahkioita, rekiä, puuastioita, pärekoreja ja juuritankoja sekä verkkoja. Naisten käsitöitä olivat villalanka, kankaankudonta ja vaatteiden ompelu. Peskiä, nutukkaita, kallokkaita, säpikkäitä, pauloja, kintaita, sukkia ja vanttuita kudottiin kotitarpeiksi.
Kaupankäynti oli hyvin vähäistä. Tervaa ja muutamia porontaljoja vietiin Rovaniemelle, Kemiin ja Tornioon. Norjaan vietiin poronpaistia ja riekkoja. Kittilään vähän kaloja. Tavaroita tuotiin Muoniosta ja Kittilästä, Ruotsista ja Norjasta, Kengäsen Jygeän ja Altenin markkinapaikoista. Tavaroita myytiin vuonna 1900 6642 markan edestä ja ostettiin 49280 markalla. Ostotavaroina olivat suolaa, kahvia, sokeria, teetä, tupakkaa, petroleumia, perunoita, jauhoja ja ryyniä, ohria, kauroja ja herneitä, sekä kenkiä, työkaluja ja koneita.
Aukkaiden vuotuisista tuloista, menoista ja veloista ei katsottu voitavan saada vastauksia. 200 markkaa pienempi tulo oli verovapaa ja kunnassa suoritti 240 henkilöä kunnallisveroja ja 146 oli siitä vapaana. Asunnoista kotia oli vain 13, joista 1 turvekota. Sellaisia taloja, torppia tai mäkitupia, joissa oli yksi tulisija oli kunnan alueella 29, 43 joissa oli 2 tulisijaa ja 20:ssä kolme tulisijaa. Rossilattia oli ainoastaan 5 talossa, 187 se puuttui - ilmeiseti niissä oli maavarainen lattia. Ainoana lämmityslaitteena lapintakka oli 69:ssä talossa ja peräti 71:ssä talossa ei ollut saunaa.
"Terveydenhoito on aivan alkuperäisellä kannalla, mutta luonto huoltaa terveydenhoitoa."
Opetuksesta huolehti Enontekiön paikallinen kappalainen ja kaksi katekeettaa kirkollisen lasten opetuksen alalla. Koko kunnassa oli vain yksi kansakoulu. Toivomuksena olikin, että valtion varoilla rakennettaisiin yksi kansakoulu Peltovuoman kylään. Kaikki nämä entisajan elämänmuodosta kertoneet rakennukset hävitettiin Peltovuomankin kylästä saksalaisten toimesta II. maailmansodan lopussa. Uudisrakennukset rakennettin lähes samoille sijoille sodan loputtua. Tilakoko on jatkuvasti pienentynyt perintöosuuksia jaettaessa. Peltojen paketointi ja nuorten muutto Ruotsiin - vaikka ne eivät olleetkaan kovin merkittäviä Peltovuoman osalta - hidastivat kuitenkin kylän kehitystä 1960-70 luvuilla. Porotilalaki (-74), luontaistilalaki (-84) ja uusi maatilalaki samoin kuin lapinlisä yrityksille ovat elävöittäneet kylää huomattavasti. Esimerkiksi vuosien 1979-1982 aikana jätettiin kuntaan 25 rakennuslupahakemusta Peltovuoman kylään.
(Lapinmaan taloudellisten olojen tutkimus vuodelta 1900, Peltovuoman kyläsuunnitelma, 1982, Oulun yliopisto)