Yliperän kouluhistoriaa
Kilpisjärven koulu – pikkukoulun arktinen olemus
Artikkeli teoksesta :
"Kestäviä ratkaisuja kouluun - Kokemuksia yhtenäisestä perusopetuksesta" s. 309-320
toim. Peter Johnson - Kimmo Tanttu
PS- kustannus
Timo Tuominen
Enontekiön kunnan Kilpisjärven koulun historia myötäilee koko kylän ja Yliperän historiaa. Vanhastaan alue on Käsivarren paliskunnan poronhoitoaluetta, ja kesämerkityspaikka sijaitsee kylän tuntumassa Jehkkas- tunturin liepeessä. Pysyvää asutusta ei alueella ole ennen 1930-lukua ollut, mutta vanha paimennuspaikka kotasijoineen on jäänyt kylän alle. Katekeettoja ei kuulu näillä perillä asutuksen väliaikaisuuden vuoksi kulkeneen. Läänin pääkaupungista Rovaniemeltä on matkaa 460 kilometriä, Enontekiön kirkolta 180, Muoniosta 200 kilometriä ja naapurikylään ja lähimpään alakouluun Karesuvantoonkin on vielä 110 km. Pohjoisessa, Norjassa Lyngenin vuonon rannassa on Yykeänperän kylä (Skibotn) 50 kilometrin päässä, ja lähimpään yliopistokaupunkiin, Tromssaan on matkaa 160 km. Maantie Karesuvannosta Kilpisjärvelle valmistui saksalaisten teettämänä venäläistyönä 1939, ja tuolloin muuan helsinkiläinen kansanedustaja esitti vakavan pelkonsa siitä, että ”kohta ne kaikki lappalaiset on täällä etelässä meidän vaivoinamme ja elätettävinämme”. Toisin kuitenkin kävi. Väestövirta on osoittautunut kulkevan etelästä pohjoiseen. Eri väestöryhmät ovat perinteisesti tulleet hyvin toimeen keskenään, mitä nyt erilaisten muutosten aalloilla syntyy vähän ”tinkaa”. Jos jokin kansanryhmä näyttää saavan tunnustusta ja jotain etuja, on se lappilaisen käsityksen mukaan muilta pois. Luonnon ja muidenkin resurssien niukkuus on muovannut mielenlaatua, ja onneksi väestö on sekoittunut ja muuttovirtaa on molempiin suuntiin.
Kilpisjärven koulun historia
Ensimmäinen suomalainen muutti Kilpisjärvelle perustetun Suomen rajojen vartijaksi ja tullimieheksi vuonna 1918. Samalla hänen tehtäviinsä kuului juuri perustetun Mallan luonnonpuiston vartiointi ja hoito. Myöhemmin Valde Viik perusti perheen, ja kymmenpäisen lapsikatraan koulu käytiin tuonaikaiseen tyyliin kiertokouluna. Valden poika Urho peri isänsä työn, ja hänen kaksi tytärtään on käynyt koulunsa Anja-äidin muuttaessa tyttärien kanssa koulunkäynnin vuoksi kahdeksitoista vuodeksi ”evakkoon” Muonioon, etelään 200 kilometriä. Enontekiön kunnan tarjoama vaihtoehto 1960- luvulla oli asuntolakoulu 7-vuotiaasta Karesuvannon koulussa, 110 kilometrin päässä kotoa! Moni kunnan ja valtion virkamies joutui puuttuvan koulupalvelun vuoksi muuttamaan pois Kilpisjärveltä. Kun lapset tulivat kouluikään, aloitettiin pakkaaminen.
Nämä käytännön epäkohdat kunnan tarjoamissa palveluissa poistuivat, kun vuonna 1982 aloitettiin peruskoulu Kilpisjärvellä kolmen oppilaan ja yhden opettajan voimin erään matkailuyrityksen tiloissa vanhempien päättäväisen vaatimuskampanjan ansiosta. Tämä koulumuoto kävi pian ahtaaksi, koska myös pysyvää asutusta alkoi kaavoituksen ansiosta kylälle syntyä. Kylälle rakennettiin ns. viipalekoulu, jota käytettiin vuosina 1984-1987. Tuolloin oppilasmäärä ylitti jo kymmenen oppilasta, ja sopimus valtion rahoittamasta monitoimitalosta oli jo kunnassa tehty. Talo valmistuikin etuajassa, ja se vihittiin käyttöön keväällä 1987. Toinen opettajanvirka perustettiin1988 oppilasmäärän ollessa 14. Tuolloin pysyvää asutusta kylällä oli jo runsaasti, ja koulun oppilasmäärä edelleen tasaisesti kasvoi.
Ongelmaksi oli muodostunut tuolloinen yläaste: se piti käydä kuntakeskuksessa, Hetassa, ja siihen liittyi asuntolassa asuminen ja viikonloppuisin edestakainen matkustaminen tuota 180 kilometrin väliä. Useat koululaisten vanhemmat näkivät tämän huonoksi tavaksi järjestää peruskoulutusta. Niinpä vuonna 1994 Kilpisjärvellä aloitti vanhempien aloitteesta ja koulun sekä kunnan ja lääninhallituksen viranomaisten tuella myös yläkoulu, ja oppilasasuntola kuntakeskuksessa voitiin lakkauttaa. Kouluun perustettiin yksi uusi virka kielenopettajalle, ja luonnontieteellisten aineiden opetukseen palkattiin osa-aikainen tuntiopettaja Helsingin yliopiston Kilpisjärven biologiselta asemalta. Yhteistyö Helsingin yliopiston kanssa ei rajoittunut pelkästään tähän: myös aseman laboratoriot ja muut tilat ovat olleet aina koulun käytettävissä. Lisäksi Helsingin yliopiston panos videoneuvottelupohjaisen luokkamuotoisen etäopetuksen perustamisessa ja jatkumisessa on ollut ratkaisevan suuri. Voidaan väittää, että ilman tätä yhteistyötä ei Kilpisjärven koulu olisi näin hyvässä tilanteessa kuin nyt on. Ilman Helsingin yliopiston II Normaalikoulun apua, neuvoja ja tukea opetukselle olisimme saaneet lyödä päätämme tunturikoivuun paljon useammin ja kipeämmin! Etäopetuksen pilottiprojektia 1994-1997 tukivat myös Enontekiön kunta, Lapin lääninhallitus, Opetusministeriö ja silloinen Tele Oy. Etäopetus on jatkunut vuodesta 1994 tähän päivään, ja etämuotoisten oppituntien määrä on yli 4000. Kolme ensimmäistä vuotta olivat tutkimuksellista pilottiprojektia, jonka jälkeen työ on jatkunut kahden oppilaitoksen välisenä yhteistyönä maailmanennätykselliset 14 vuotta. Kuusi koululaissukupolvea kummassakin koulussa on osallistunut näille tunneille, puhumattakaan lukemattomista opetusharjoittelijoista tai vierailijoista ja monista yhteyksistä ympäri Suomen ja maailman, jotka ovat avanneet maailmallisia näkökulmia ja rikastuttaneet opetusta syrjäisessä kyläkoulussa.
Vuodesta 1999 on Kilpisjärven koulu tarjonnut valtion rahoittamana myös koko peruskoulun opetuksen saamenkielellä, ja tässä opetuksessa on tätä nykyä (lukuvuonna 2007-2008) koulun neljä oppilasta ala- ja yläkoulun puolelta. Koko peruskoulun opetuksesta saameksi vastaa yksi opettaja. Saamenkielisen opetuksen kriteeri toteutuu, kun vähintään puolet oppitunneista pidetään saameksi. Suomenkielisestä opetuksesta esikoulusta yhdeksänteen luokkaan huolehtii kolme opettajaa, oppilaita on 22 (2007-2008).
Kilpisjärven koulun malli
Koulun piskuinen henkilökunta ei ole lukumäärältään suuri: neljä opettajaa, välillä kouluavustajakin, osa-aikaiset emäntä, siivooja ja talonmies, mutta sitäkin moni-ilmeisempi. Vanha lappilainen sanonta ”meitä ei ole monta, mutta meistä on moneksi” pätee täälläkin. Päteviä opettajia on turha pienelle koululle joka aineeseen haikailla, on vain käärittävä hihat ja valittava oman kiinnostuksen ja innostuksen mukaan, ja otettava tehtäviä vastaan ennakkoluulottomasti. Niinpä koulun emännän pitämät kotitaloustunnit koulun valmistuskeittiössä tuottavat välillä ruokaa ja herkkuja oppilastöinä koulun moniin juhliin. Ja talonmies toimi välillä teknisen työn opettajana. Tällaiseen kulttuuriin istuu hyvin myös videoneuvottelulaitteiston välityksellä saatu uusi virtuaalinen luokka, johon kuuluu muutama helsinkiläisoppilas ja Kakkosnorssin opettaja. Luonnontieteelliset aineet yhdellä opettajalla, mikä herkullinen tilanne pedagogisesti, kuin myös kielenopetuksessa: äidinkieli, englanti, ruotsi ja saksa vääntyvät saman opettajan johdolla, samoin taito- ja taideaineet. Integraatio oppiaineiden välillä toteutuu väistämättä.
Kun neljän opettajan voimin vedetään menestyksekkäästi esikoulusta yhdeksänteen koko peruskoulun opetusta ja kasvatusta kahdella kielellä, on areena väkisin vapaa monenlaisille luoville viritelmille ja ”normaalin koulun” poikkeamille. Tämä koskee sekä opettajia ja heidän pätevyyksiään sekä oppituntien yhdistelmiä. Vai miltä kuulostaisi esimerkiksi yhdistetyt fysiikan ja kemian, biologian, englannin tai ruotsin tunnit 7-9 luokille, historiaa ja yhteiskuntaoppia 7-9 luokille (Napoleon, Hitler ja sosiaaliturva samalla oppitunnilla?), ympäristötietoa 3-6 luokille, äidinkieltä eskareille ja matematiikkaa ykkösille ja kakkosille? Monta yhdistelmää on nähty, monta kokeiltu, mutta vanha kunnon vuorolukujärjestelmä toimii edelleen. Ja eri oppiaineiden yhdistelmissä ei saa nirsoilla: matematiikka/äidinkieli, englanti/äidinkieli, terveystieto/uskonto, terveystieto/matematiikka oat pakon sanelemia oppituntien yhdistelmiä. Luokka-asteista ei luonnollisesti voi pitää kiinni, jos aikoo pysyä edes jonkinlaisessa kohtuudessa tuntikehyksessä. Vuoroluku ja useampi ryhmä samalla tunnilla ovat pienen koulun arkipäivää. Sitä suuremmaksi tulee opettajan rooli opiskelujen ohjaajana ja tiedon lähteille johdattelijana, mitä useampia intressejä kulloisellakin oppilasryhmällä on. Hyppytunteja oppilaille tulee tällaisessa koulussa ja koulunpidossa väkisin, mutta valtakunnalliset opetussuunnitelmat ja tuntijaot ovat voimassa myös Kilpisjärvellä.
Saamenkielisen opetuksen suurimmat haasteet liittyvät oppimateriaalin puutteeseen. Oppikirjoja valmistuu vähitellen, usein käännöksinä suomenkielisistä kirjoista. Kieli kasvaa tämän myötä: oppikirjantekijät joutuvat usein luomaan uutta sanastoa johonkin rajattuun aihepiiriin. Myös kielen käyttäminen vapaa-ajalla, esim. välitunneilla vaatii tehostamista. Saamenkielisten oppilaiden vertaisryhmät ovat etäällä ja kanssakäyminen vähäistä. Opettajalla on oltava laaja skaala ja monta taitoa, koska hän joutuu opettamaan koko peruskoulun oppimäärästä vähintään 50 % saamenkielellä!
”Kuka ottaa pienet?”
Kysymys on houkuttelevan harhaanjohtava, mutta aina välillä koulullamme esitetty. Pienet oppilaat jäävät välillä ilman opettajaansa, samoin kuin isommatkin: kaikki on satojen kilometrien päässä: terveydenhuolto, synnytykset, virastot, laitokset, erityispalvelut, liikkeet, koulutus, opiskelu, kokoukset jne. Sijaisten ottamista rajoitettaessa joku joutuu ”ottamaan pienet”, välillä isotkin oman työnsä ohelle. Oppilasmäärät eivät ole koko maan näkökulmasta mitään järisyttäviä, mutta yhdellä oppitunnilla Kilpisjärven koulussa on keskimäärin kolme eri luokkaa. Tämä on leimaa-antava piirre koko talomme touhussa: ikä- ja luokkarajat ovat kuolleet ja kuopatut jo koulun perustamisesta lähtien. Oppilaat joutuvat käytännön pakosta toimimaan laajalla ikähaitarilla: ei saa joukkuetta aikaiseksi, jos ei pienempiä oteta mukaan ja huomioon. Koululaisten hammaslääkäriretkeen menee koko päivä, kokouksiin ja koulutuksiin helposti kaksikin päivää, terveydenhoitaja käy kahdesti kuukaudessa, lääkäri yhtä koska, erityisopettaja keskimäärin joka kolmas viikko, koulupsykologi kerran pari vuodessa, pappi suurempina juhlapyinä jne. Nämä Kilpisjärven koulun erityispiirteet ovat joskus kovin vaikeita sivustakatsojalle: ”teillähän on niin vähän oppilaita siellä” tai ”teillähän on kaikkea siellä, olkaa vain hiljaa”. Omillamme siis joudumme paljolti toimeen tulemaan. Esimerkiksi oppimisvaikeuksista kärsivä oppilas on kovilla, samoin hänen opettajansa. Kouluavustaja on avainasemassa eritysopettajan ohjeistaman ja seuraaman erityisopetuksen toteuttamisessa.
Sitten kun saamme vieraita, on aina miellyttävää esitellä taloa ja sen toimintaa. Oman kunnankin virkamiehet koetaan uusina, vieraina ihmisinä, niin harvoin heitä kylällä tai koululla näkee. Se antaa vapautta ja lisää vastuuta. Monessa asiassa joudumme käyttämään maalaisjärkeä vastoin kunnan koululaitoksen yhteisiä päätöksiäkin, jotka on tehty täysin erilaiseen, isoon luokkaopetukselliseen kouluympäristöön ja kulttuuriin. Useimmat esimiehet tämän ymmärtävätkin, mutta auta armias, kun sattuu sellainen, joka ei tätä käytännön sanelemaa pakkoa näe, kuule eikä ymmärrä: tulee hankaluuksia. Silloin on hyvä asia, että kaikki muu on niin kaukana! Kilpisjärveläinen koulunjohtajan ja opettajan professio on siis laajentunut ja muotoutunut omanlaisekseen paikallisten olosuhteiden vaatimuksesta ja omien luovien ratkaisujen seurauksena.
Koulun vuosi
Koulumme vuotuinen perinteiden kierto noudattelee Yliperän vuotta: syksyisin retkeillään marjojen ja sienten perässä pohjoiskalotilla. Mustikoita saadaan melkein joka vuosi, samoin sieniä. Mehevät vadelmat kypsyvät vuonon rannassa, ja myös niitä käydään yhdessä poimimassa. Talven aikana niitä sitten nautitaan eri muodissa. Kaamos vietetään suureksi osaksi sisäiloissa. Kouluun tullessa on pimeää, keskipäivällä saadaan muutama tunti kaunista, sinistä valoa, kotiin taaperretaan taas pimeässä. Kuu, tähdet ja revontulet ovat valonlähteinä keskitalven arktisessa maailmassa. Tuontijuhlista uusin on Halloween: saimme sen ”ameriikantuliaisina” eräältä sijaisopettajaltamme vuosituhannen vaihteessa, eikä sen traditioarvosta voinut keskustellakaan: oppilaat vaativat saada kummitella ja leikkiä, juhla on järjestettävä, ja tietysti yöllä! Suomen itsenäisyyspäivän juhlallisuuksia on järjestetty merkkivuosina koko kylälle. Tärkeä kylän yhteinen juhla, pikkujoulu, on matkailun vilkastumisen vuoksi kadonnut kylän perinteestä muutama vuosi sitten: pikkujouluja järjestetään kyllä, mutta norjalaisille ja suomalaisille matkailijoille, ei omalle väelle! Kylän pikkujoulujuhla oli kylän yhteinen kokoontuminen joulun odotukseen, sylivauvasta vaariin. Tässä voi valitettavasti nähdä bisnesajattelun menevän yhteisöllisyyden ohitse.
Tärkeimpänä juhlana joulu ja sen odotus näkyy ja tuntuu Kilpisjärvellä vahvasti: jos sitä ei olisi, se keksittäisiin täällä! Pitkässä pimeässä on valon juhla, ja siitä otetaan kaikki irti. Valmistautuminen on huolellista ja innokasta perinteineen ja huipennuksineen. Lokakuun lopulla, kun lumipeite on jo pysyvää, alkaa varovainen joululaulujen tapailu, koristeita ja juhlia suunnitellaan, aletaan olla kilttejä. Joulu luo sisältöä kaamokseen, kun mainosvalot eivät välky eikä markettien konepukit ja pullamössöjoulumusiikki masenna. Tammikuussa aletaan jo vähän enemmän ulkoilla lumessa ja maaliskuussa alkava kevät on riemujen aikaa hohtavilla hangilla huikeiden retkimahdollisuuksien ympäröimänä.
Saamen kansallispäivää helmikuun alussa juhlistetaan lauluin, leikein, lipuin, ohjelmin, Runeberginpäivää, Kalevalanpäivää ja ystävänpäivää vietetään, Uinninopetus järjestyy lähimmässä naapurikylässä, Norjan Storfjordin kunnan Skibotnissa päiväretkien muodossa syksyn ja sydäntalven aikaan. Moni kilpisjärveläinen on oppinut uimaan EU:n ulkopuolella. Kilpisjärven veden lämpö ei sovellu pitkänmatkan uintiin, koska parhaimmillaan se nousee +12 asteeseen. Luistinrataa on yritetty jäädyttää ilman laitoja, matalin laidoin tai kaukaloon, mutta arktinen luonto on kaikissa tapauksissa vienyt voiton: tuiskuava lumi pakkautuu niin paksulti ja kovaan, ettei sitä jäätä turmelematta ole mahdollista poistaa. Luonnonjää onkin ainoa luistelumahdollisuus. Valaistu latu on lisännyt väestön ja koululaisten hiihtomahdollisuuksia, mutta tärkein hiihtosesonki alkaa vasta maaliskuun puolivälin paikkeilla ja kestää aina toukokuun puoliväliin.
Matkailijoiden kasvavat määrät näkyvät koulullamme lisääntyvien vierailijoiden määrinä. On uteliaita koululaisryhmiä syksyisin ja keväisin, koulun ystäviä, taidenäyttelyssä kävijöitä, vanhoja ja uusia tuttuja. Kilpisjärven koulu on koko historiansa ajan rahoittanut leirikoulumatkansa ja monet muutkin retkensä omin keräämin varoin. Koulu tarjoaa sesonkiaikana ohjelmapalvelua kylän majoittajille ja aivan huippusesonkina myös rajoitetusti majoitusta ja muonitusta. Koulun matkailuhotellilla ja Retkeilykeskuksessa järjestämät iltamat oat monen matkailijan sanoin koko hiihtoviikon huipennus. Matkailijat saavat pienen kurkistuksen kylän elämään, laulua, leikkiä, ajankohtaisen paikallisen näytelmän ja jännittävät arpajaiset. Yksinkertaisella ja vakiintuneella sapluunalla suosio on ollut taattu jo kymmenet vuodet. Mukaan on vielä voinut ostaa tuliaiseksi koululaisten painaman t-paidan tai muuta mukavaa käsityötä. Koko koulun henkilökunta ja koululaisten vanhemmat ovat aktiivisesti olleet näitä esiintymisiä tukemassa, ja win-win-win- tilanne on tuottanut hyvin myös taloudellista hyötyä koululaisille, puhumattakaan esiintymiskokemuksesta ja yrittäjäkasvatuksesta.
Tietenkin koulun tärkein tehtävä on sen opetuksessa, mutta osallistuminen pienen yhteisön arkeen ja juhlaan koetaan luonnollisena. Koulu koetaan Kilpisjärvellä vielä tärkeänä toimijana, ja monitoimitaloon on kyläläisillä helppo tulla erilaisiin tilaisuuksiin ja tapahtumiin, joita siellä eri toimijat yhtä koska järjestävät. Lapin alueteatteri vierailee säännöllisesti vuosittain, Pianistit tunturissa- tapahtuman konserteista on saatu nauttia useana vuonna, seminaareja ja konferensseja, kokouksia ja juhlia livenä ja videoneuvottelun välityksellä, vieraita läheltä ja kaukaa. Nuoriso-orkesteri Joensuusta, nuorisokuoro Etelä-Afrikasta, kouluvieraita kaikkialta Suomesta, Pohjois-Norjasta, Bergenistä, Fär-saarilta, opettajakokelaita Tromssasta, yliopistomiehiä Helsingistä ja Oulusta, hedelmällisyystutkijoita ympäri maailman, kalotin väkeä eri aiheiden parissa. Kilpisjärvi on paikka, joka tunnetaan ja joka houkuttaa mitä erilaisimpia ryhmiä ja yhdistyksiä.
Oma kulkeminen näillä rajaseuduilla toteutuu moneen suuntaan. Varmaa on aina, että liikkeelle lähdettäessä täytyy matkustaa tavallista pidempään: kirkolle on matkaa 180 kilometriä, naapurikunnan keskukseen Muonioon 200, Rovaniemelle 460 km, Ouluun 600, Helsinkiin 1200, Tromssaan 160 kilometriä jne. Kuitenkin vuosittaiset leirikoulut ja kouluretket toteutetaan hyvällä huumorilla ja nauttien. Onpa Kilpisjärven koulun koko väki ja useat vanhemmatkin reissanneet kolmasti omin keräämin varoin jopa Välimerellä asti: rajan lapset aurinkoon! Lukuisia muita leirikoulumatkoja on tehty Suomessa ja kalottialueella. Välimatkat toimivat hyvänä suojana toiseen suuntaan: kaikki maailman kotkotukset ja virtaukset eivät ylitä Napapiiriä.
Koulun toiminta-ajatus
Kilpisjärven koulun tuloksia on mitattu koulun perinteisin mittarein hyvin seurauksin. Olemme aika-ajoin mukana valtakunnallisissa ala-ja yläkoulun tasokokeissa, ja olemme ylittäneet niissä valtakunnan keskitason. Epäilykset siitä, että tällainen koulu ei tee hyvää tulosta, ovat vaientuneet. Enää ei kouluamme ja sen opetuksen laatua kyseenalaisteta, kuten yläkoulun alkuvuosina tehtiin.
Pienen koulun ja kylän haittapuoli on valinnaisuuden vähäisyys ja harrastusten niukkuus. Myös kunnan talouskurjuus on rajoittanut tarjottavaa valinnaisuutta. Ja jos ei satu pitämään talviurheilulajeista eikä niitä pysty soveltamaan, jää ulkoilu aika vähäiseksi. Varsinkin tyttöoppilaat ovat valittaneet Kilpisjärvellä harrastusmahdollisuuksien puutetta. Pojat löytävät kalastuksen, metsästyksen ja liikunnan kautta enemmän harrastuksia kuin useimmat tytöt. Koulun liikuntasali on monelle kyläläiselle ja koululaiselle kaamosaikaan ainoa liikuntapalvelu, ja sali onkin ahkerassa lentopallon, salibandyn, sulkapallon ja jumpan käytössä. Myös ystävyyssuhteissa mahdollisuudet ovat pienessä porukassa rajoitetut: jos ei tule näiden kanssa toimeen, ei muita ole. Joskus se ainoa ystävä muuttaa pois toiseen kouluun, ja yksin jäät, kunnes löydät uuden ystävän. Koulussa ei voi käskeä olemaan ystävä, mutta voi kehottaa tulemaan toimeen ja sietämään muita. Ystävät pitää itse hankkia. Lähimmät diskot ovat parinsadan kilometrin päässä. Elokuviin, teatteriin ja konsertteihin mennään viisisataa kilometriä ja enemmänkin. Onneksi on kulkijoita, emme aivan eristykseen jää.
Pienen koulun opetus (ja elämä pikkukylällä) on väistämättä henkilökohtaista, ja kukaan ei pääse piiloutumaan muiden selkien taakse. Vielä tärkeämpää tulosten kannalta on nähdä se, kuinka nuoret elämässään sosiaalisesti pärjäävät ja kuinka yhteiskuntaan sopeutuvat, kuinka muiden kanssa elävät, mitä ovat yhteisestä maailmasta oppineet. Vahvat juuret Pohjoiskalotilla antaa hyvät eväät minne vain. Fiksut pärjää, ajattelevat, ennakkoluulottomat ja uteliaat. Ne jotka välittävät, ne jotka eivät laskelmoi. Kaikki koulumme oppilaat ovat löytäneet opiskelupaikan ja työtä sen jälkeen, moni on palannut kotikyläänsä. Osa tietysti asuu isommilla paikkakunnilla, mutta vieraillessaan kylällä vierailevat he myös koululla kuulumisineen. Ja se on opettajalle suuri ilo.
