22.04.2013

Lapin suurille joille ennustetaan keskimääräistä kevättulvaa.

Tänään tehdyn vesistöennusteen mukaan suurimpien jokien jäiden lähdöt etenevät seuraavasti:

Simojoella jäiden odotetaan lähtevän 27.–30.4. Tällä hetkellä virtaamat ovat kasvaneet jo niin suuriksi, että jäiden lähtö voisi tapahtua myös hieman aikaisemmin. Sääennuste kuitenkin lupaa hieman kylmenevää, jolloin sulaminen hidastuu. Vahinkoriski on sitä pienempi mitä pidempään jäät pysyvät paikoillaan. Teräsjään paksuus on Simojoella keskimääräistä hieman alempi, noin 40 senttiä.

Tornionjoen jäiden arvioidaan lähtevän toukokuun alussa. Tornionjoki saavuttaa suurimman virtaaman toukokuun puolenvälin jälkeen, jonka arvioidaan olevan hieman tavanomaista suuremman. Virtaaman suuruudesta johtuvia vahinkoja ei tässä vaiheessa arvioida syntyvän. Jääpatoriskin arvioidaan olevan tavanomainen, sillä jäänpaksuus on hieman alle keskimääräisen (50–60 cm) paksuuden. Merijään vahvuus on hieman tavanomaista suurempi ja tämä kasvattaa jääpatoriskiä Tornionjoen suualueella.

Kemijärven alapuolella Kemijoella jäiden lähdön arvioidaan olevan rauhallinen ja iso osa jäistä sulaa paikoilleen, näin ollen jäiden lähdöstä ei arvioida syntyvän vahinkoja. Pelkosenniemellä jäiden ennustetaan lähtevän toukokuun toisella viikolla. Kemijoella tulvavirtaaman arvioidaan olevan tavanomaista pienemmän.

Ounasjoella jäiden arvioidaan lähtevän toukokuun kahden ensimmäisen viikon aikana. Kittilän kohdalla Ounasjoen virtaaman arvioidaan olevan suurimmillaan toukokuun puolessa välissä. Vedenkorkeuden oletetaan jäävän hieman vahinkorajan alapuolelle. Ounasjoella jäänpaksuudet ovat tällä hetkellä tavanomaisella tasolla (noin 30–50 cm). Jääpatoriski pienenee mitä pidempään jäät ovat paikoillaan, sillä lumeton jää puikkoontuu muutamassa päivässä. Liikkeelle lähtiessään puikkoutunut jää sirpaloituu pieniksi palasiksi, jotka sitten kulkeutuvat helposti tulvavesien mukana aiheuttamatta jääpatoja.

Ivalojoella virtaamat voivat kasvaa merkittävästi jos tavanomaista suuremmat lumimäärät sulavat ennustettua nopeammin. Ivalojoella jäät ovat erittäin ohuet eikä jääpatoriskiä pidetä kovinkaan suurena. Virtaaman arvioidaan olevan suurimmillaan toukokuun puolessa välissä, mutta silloinkin suuruudeltaan keskimääräisellä tasolla.

Seuraava tiedote annetaan heti kun tilanne poikkeaa selvästi nyt ennustetusta, kuitenkin viimeistään 26.4.2013.

Lisätietoja:

Operatiivinen toiminta
Hankintaryhmän esimies Jukka Kuoksa, puh. 0295 037 397
Investointivastaava Juha Kuivalainen, puh. 0295 037 391

Ennusteet ja ajankohtainen lumi- ja vesitilanne
Vesivara- ja ympäristöpalvelut-ryhmän esimies Timo Alaraudanjoki, puh 0295 037 282

Takasin edelliselle sivulle

Sivukartta: