12.02.2013

Enontekiön kunnan mediatiedote 12.2.2013: ENONTEKIÖN SÄHKÖ OY:n TOIMITUSJOHTAJA VAPAUTETTIIN TEHTÄVISTÄÄN

Enontekiön Sähkö Oy:n hallitus on tänään pitämässään kokouksessa vapauttanut toimitusjohtaja Risto Kristolan tehtävistään luottamuspulan takia. Päätös pantiin täytäntöön välittömästi.

”Kritiikkiä toimitusjohtajan toimintatapoja kohtaan on tullut niin yhtiön sisältä kuin ulkoakin. Hallitus katsoi, ettei sillä ollut tässä tilanteessa muuta vaihtoehtoa kuin vapauttaa toimitusjohtaja tehtävistään.” kertoo Enontekiön Sähkö Oy:n hallituksen puheenjohtaja Jaakko Alamattila. ”Taloudellisista väärinkäytöksistä ei kuitenkaan ole kyse.” painottaa Alamattila.

Seuraajan etsintä on aloitettu välittömästi ja Enontekiön Sähkö Oy:n hallitus toivoo, että uusi toimitusjohtaja voisi aloittaa tehtävässään 1.4.2013.

Enontekiön Sähkö Oy on Enontekiön kunnan täysin omistama sähkönjakeluyhtiö. Yhtiöllä on jakeluverkkoa noin 700 km, jonka kautta se siirtää sähköä noin 1800 asiakkaalle. Yhtiö työllistää 6 henkeä ja sen liikevaihto oli viime vuonna noin miljoona euroa.

Lisätietoja:

Enontekiön Sähkö Oy:n hallituksen puheenjohtaja Jaakko Alamattila P. 040 535 73 23
Enontekiön kunnanjohtaja Mikko Kärnä P. 040 143 89 41

Takasin edelliselle sivulle

Sivukartta: